Suomalaiset vaatteetko vastuullisia? - Kirja-arvostelu "Rakastan ja vihaan vaatteita" -kirjasta1/25/2022 Vaateteollisuuden vastuullisuushaasteet Anniina Nurmi käsittelee kirjassaan monipuolisesti vaatteiden vastuullisuutta ja erityisesti niihin liittyviä ongelmia. Kirjassa on yhteensä 23 lukua, joista jokainen valoittaa alan vastuullisuutta eri näkökulmasta. Kirjan perusteella alalla riittää vastuullisuushaasteita, esimerkiksi:
Lisäksi Nurmi avaa kirjassaan eri kuitujen vastuullisuusvaikutuksia. Samoin hän pohtii, onko oikeasti olemassa suomalaista vaatetta eli Nurmi korostaa kirjassaan eroa kotimaisen vaateyrityksen ja kotimaisen vaatetuotannon välillä. Pidin kirjasta paljon! Mielestäni kirjassa oli onnistuneesti yhdistetty Anniina Nurmen omat kokemukset (oma tuotemerkki, pohdinnat omien vaatteiden hankkimisen yhteydessä) sekä viitteet tutkimuksiin ja selvityksiin (kirjassa on lähes 200 lähdeviitettä). Se kysymys, mihin kirja ei vastaa suoraan, on, miten valita vastuullinen vaate. Tämä on hyvin kuvaavaa, kun ottaa huomioon myös Nurmen taustan. Hänellä on 15 vuoden kokemus alalta eli hän todella tuntee alan hyvin, mutta silti hänen on hyvin vaikeaa antaa yksinkertainen ohje vastuullisuuden vaatteen valintaan: "Miten voin pohtia yksien urheilutrikoiden materiaalivalintaa monen sivujen ajan? Eikö tällaisten asioiden vertailun pitäisi olla helppo nakki minulle, joka olen ollut tekemisissä vastuullisten vaatteiden kanssa lähes päivittäin jo viidentoista vuoden ajan? Juuri se, että minunkin on vaikea päätellä, mikä vaatebrändi, tuote tai materiaali on oikeasti vastuullinen ja mikä ei, kertoo siitä, että tämä systeemi on rikki.... Vastuullisin vaate on se, joka on jo vaatekaapissasi." (ss. 226-227) Kirjan tiedot Anniina Nurmi. 2021. Rakastan ja vihaan vaatteita. Kustantamo S&S. Helsinki. Linkki kirjan sivulle.
0 Comments
Miksi tutkimus tehtiin? Tämä tutkimus on osa hanketta, jossa tutkittiin laivanrakennusverkoston vastuullisuutta ja sen kehittämistä. Hankkeen aikana kerättiin iso laadullinen aineisto: haastateltiin verkostossa toimivien orgasaatioiden edustajia, havainnoitiin projektikokouksia sekä järjestettiin kaksi työpajaa. Näiden aineistojen pohjalta luotiin neljä erilaista tulevaisuuskuvaa siitä, miten vastuullisuus ja sen osa-alueet voisivat kehittyä tulevaisuudessa. Millaiset tulevaisuuskuvat luotiin? Toinen tulevaisuuskuva keskittyi asiakkaisiin ("Asiakas on aina oikeassa"). Asiakkaiksi tunnistettiin sekä loppuasiakkaat eli risteilymatkustajat että laivojen tilaajat eli varustamot. Asiakkaita kiinnostaa vastuullisuus erityisesti, kun se kohdistuu käyttövaiheen tehokkuuteen (esim. vesi, energia, jätteet). Vastuullisuuden osa-alueista tässä korostuu ympäristövastuu ja hieman myös sosiaalinen ja taloudellinen vastuu. Kolmas tulevaisuuskuva ("Fokuksena paikallisuus") keskittyi paikallisuuteen ja paikallistalouteen. Laivanrakennusverkosto luo työtä ja sitä kautta hyvinvointia alueelle, jossa telakka toimii. Toiminnasta ollaan ylpeitä. Vastuullisuudesta tässä korostuu sosiaalinen ja taloudellinen vastuu. Neljännen ja viimeisen tulevaisuuskuvan keskiössä on vastuullisuuden kokonaisvaltainen kehittäminen ("Maailman vastuullisimmat laivat"). Koko verkosto osallistuu vastuullisuuden kehittämiseen niin omien työskentelytapojensa kuin myös lopputuotteen (eli laivan) osalta. Tässä huomioidaan myös laivan käyttöiän loppu. Artikkelin viitetiedot Leena Jokinen, Marileena Mäkelä, Katariina Heikkilä, Oana Apostol, Helka Kalliomäki, Jouni Saarni. 2022. Creating futures images for sustainable cruise ships: Insights on collaborative foresight for sustainability enhancement. Futures, 135, 102873. Linkki artikkeliin (open access).
|
Author
Olen Marileena Mäkelä. Tutkin yritysten vastuullisuutta. Eniten olen tutkinut yritysten vastuullisuusraportointia. Lisäksi minua kiinnostaa henkilöstön rooli vastuullisuuden kehittäjinä. Archives
August 2023
Categories |