Mitä on yhteisöllinen kirjoittaminen?

Kirjan rakenne

Johanna Isosävi ja Camilla Lindholm ovat kirjoittaneet yhdessä toisen kirjan. Heidän ensimmäinen kirjansa oli Väitöksen jälkeen. Kirjoitin siitä blogiini pari vuotta sitten: https://www.marileenamakela.fi/tutkimusblogi/vaitoksen-jalkeen-kirjan-ohjeet-post-doc-tutkijalle

Tässä uudessa kirjassa Isosävi ja Lindholm avaavat monipuolisesti yhteisöllisen kirjoittamisen käsitettä. Käsitehän tarkoittaa samanaikaista kirjoittamista ryhmässä (joko fyysisesti samassa tilassa tai etäyhteyksien avulla). Jokainen kuitenkin kirjoittaa omaa tekstiään. Tämä eroaa yhteiskirjoittamisesta, jossa yhdessä kirjoitetaan samaa tekstiä. Kirja on jaettu 10 lukuun. Luvuissa käsitellään aihetta monipuolisesti mm. kirjoittamisen myyttien, tavoitteiden, retriittien, kirjoittamistekniikoiden sekä myös hyvinvoinnin näkökulmasta. 

Pidin kirjasta paljon. Olen viime vuosina lukenut useita akateemiseen kirjoittamiseen liittyviä kirjoja. Jokaisesta kirjasta yleensä saa jotain uusia ideoita, joita voi hyödyntää omassa työssään. Nostan tästä kirjasta kolme itselleni tärkeää huomiota. Lisäksi kirjoitan oma postauksen kirjoitusretriiteistä.

Kirjoittamisen myytit ja niiden murtaminen

Kirjan alussa Isosävi ja Lindholm purkavat kirjoittamisen myyttejä. He listaavat näitä viisi. Käsittelen seuraavaksi omia kokemuksia näiden myyttien pohjalta:

1. Tutkija on yksinäinen nero: Tekisi mieli sanoa, että minut on ”kasvatettu” töissä tähän. Olin urani alussa ihan vakuuttunut siitä, että artikkelit pitää kirjoittaa yksin. Lisäksi olen usein kokenut, että minulla ei ole varsinaista tutkimusryhmää. Osittain tämä on ollut myös omaa syytäni, koska oma tutkimusaiheeni ei aina ole ollut oma yksikköni päätutkimusaiheita. Varsinkin nuorena tutkijana jäin helposti yksin kirjoittamisen kanssa. Nykytilanteeni on täysin eri. Olen esimerkiksi mukana kahdessa isossa tutkimushankkeessa, jotka selvästi muodostavat tutkimusryhmäni. Lisäksi olen myös itse aktiivisesti ehdottanut yhteistyötä eri henkilöille. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että kirjoittamisen kanssa jää edelleen helposti yksin.
2. Huijarisyndrooma: En koe vahvasti huijarisyndroomaa kirjoittamiseen liittyen. Olen julkaissut jo melko paljon, niin koen, että osaan kyllä kirjoittaa. Enemmänkin koen huijarisyndroomaa muussa työssäni, erityisesti esiintymisiin liittyen. ”Jos nyt kerron mielipiteeni tästä asiasta, niin kaikki tajuaa, että en tiedä aiheesta oikeasti mitään.”
3. Kirjoitan heti, kun minulla on (riittävästi) aikaa: Tämä on ollut selvä haaste minullakin ja osittain on edelleen. Erityisesti tämä konkretisoitui koronan aikana. Tällöin tuntui, että kaikki halusivat pitää palavereja ja kalenteri täyttyi eri tapaamisista ja tapahtumista, mutta kirjoittamiselle ei jäänyt ”yhtään” aikaa. Tähän sain jostain lukemastani kirjasta ideana, että kirjoittaminenkin pitää laittaa palaveriksi kalenteriin. Olen nyt toiminut näin ehkä pari vuotta ja toden totta kalenterissani pääsääntöisesti on aikaa kirjoittamiseen. Isosävin ja Lindholmin kirjan innoittamana olen yrittänyt nyt pari viikkoa hyödyntää myös lyhyemmät välit: Mitä ehdin kirjoittaa puolessa tunnissa tai tunnissa? Työhön tarttumista pienissä väleissä helpottaa myös se, että kirjoittaa keskeneräiseen tekstiin selvät ”ohjeet”, mistä jatkaa seuraavassa kirjoitushetkessä.
4. Vielä yksi lähde: Tämä oli minulla selkeä ongelma, kun tein gradua ympäristöjohtamiseen. Minulla oli aiheena sidosryhmäyhteistyö ja tästä aihepiiristä todellakin löytyy lähteitä. (Tein tätä kirjoittaessa nopean haun Scopuksessa: Stakeholder AND cooperation tuotti yli 10000 osumaa.) Aina löytyi vielä yksi artikkeli, joka oli pakko lukea. Muistan myös, miten väitöskirjatutkijana tuntui nololta, jos artikkelin palautteessa sanottiin, että et ole viitannut tähän ja tähän aiheeseen liittyvään tutkimukseen. Nykyään koen, että olen pääsääntöisesti päässyt yli tästä haasteesta. Tiedän, että en ole lukenut kaikkia aiheeseeni liittyvää tutkimusta, mutta se on ihan ok. Nykystrategianani on löytää aiheen keskeisimmät lähteet (usein ne eniten viitatut) ja hyvät kirjallisuuskatsaukset. Näiden avulla saan riittävän hyvän käsityksen aihepiiristä.
   
5. Vertailu: Vertailun myytti tarkoittaa, että ei kirjoita, koska ei ole riittävän hyvä kirjoittaja – ei ole julkaissut riittävän paljon, riittävän korkeatasoisissa lehdissä,… Vertailuahan yliopistomaailma tukee. Yhdessä yliopistossa, jossa olin töissä, tutkijat ”rankattiin” tutkimuspisteiden (julkaisujen määrä ja sitaatiot) perusteella. Tässä opin nopeasti, että jo oman oppiaineen tai yliopiston sisällä on minua tuotteliaampia tutkijoita. Jos näin ei olisi, niin varmasti maailmalta löytyisi ainakin muutama minua tuotteliaampi. 😉Itse en koe, että minun tarvitse olla se tuotteliain. Oma tahti riittää, näin myös kirjoittamisen ilo pysyy.
   

Hallitse aikaasi

Kirjassa oli oma luku otsikolla Hallitse aikaasi ja kirjoita. Lisäksi aihetta käsiteltiin myös kirjoittamisen myyttien osalta, kuten aiemmin jo mainitsin. 

Tässä luvussa oli neljä tärkeää viestiä:

1. Onko kalenterissasi aikaa kirjoittamiseen? Vai viekö palaverit ja opetus kaiken työajan? Kuten mainitsin jo yllä, itselleni isoin oivallus tähän liittyen oli, että myös tutkimusaika pitää laittaa kalenteriin. Nyt minulla on automaattivaraus kalenterissa: Joka arkiaamu klo 9–12 on tutkimusaikaa. Toki tästä joudun silloin tällöin joustamaan ”tärkeämmistä” syistä, mutta joka viikolle jää vähintäänkin muutama aamu, joka on varattu kirjoittamiselle.
2. Onko kalenterissa myös palaverien (tms) valmistautumisaika? Tässä minulla on selviä puutteita. Minulla ei ole tapana varata valmistautumisaikaa. Ilmiselvä ongelma tässä on, että joko menen palaveriin (tms) valmistautumatta tai sitten napsin aikaa aamun kirjoitussessioista, koska iltapäivällä on palaveri, johon pitää esim. lukea jotain aineistoa. Kokeilin tätä tapaa myös pari viikkoa. Tämän hyvä puoli oli, että jos valmistautumiseen ei mennytkään varattua tuntia, niin ”ylimääräisen” ajan pystyi käyttämään taas tutkimukseen.
3. Mikä on sinulle parasta aikaa kirjoittamiselle? Kirjassa puhutaan A-, B- ja C-ajoista. A-aika on sitä parasta ja tehokkainta työaikaa. Itselleni tämä on aamupäivät. Oikeastaan se olisi aikaiset aamut, mutta perhesyistä aamut menevät ainakin toistaiseksi muissa hommissa. 😉 Pyrin siis varaamaan aamupäivät aina kirjoittamiselle. Tosin omien kokemusten perusteella haastan sinua myös miettimään tätä jaottelua kriittisesti. Itse ajattelin aiemmin, että aamut ja VAIN aamut ovat minun tehokkainta työaikaa. Jos aamulle tuli palaveri, niin en myöskään kirjoittanut iltapäivällä, koska aamut ovat minulle tehokkainta työaikaa. Tänä vuonna olen sattumoisin saanut myös kokonaisia päiviä tutkimuksella ja kunnon tauotuksella pystyn kirjoittamaan koko päivän. Tai tarvittaessa kirjoitan vasta iltapäivällä, kun aamupäivä on mennyt muuhun. Eli tällä haluan haastaa siihen, että älä jää jumiin siihen, että jos et aina pystykään hyödyntämään A-aikaasi kirjoittamiseen, kokeile kirjoittamista myös B- tai C-aikana.
4. Tiedäthän, että sähköposti on aikasyöppö. Aiheesta on kirjoitettu esim. Leo Straniuksen kirjassa Tehokuuden taika (Linkki Straniuksen blogiin https://leostranius.fi/2022/01/tehokkuuden-taika/) ja Marie Kondon kirjassa KonMari Työnilon löytymisen taika (kirjoitin tästä blogiini https://www.marileenamakela.fi/tutkimusblogi/konmari-tyonilon-loytymisen-taika)  Olen pyrkinyt löytämään tehokkaita työskentelytapoja sähköpostien käsittelyyn. Pyrin rajaamaan sähköposteihin vastaamisen vain tiettyihin kohtiin päivässä: Esim. perkaan aamulla (ennen perheen aamutoimia) sähköpostit ja varaan esim. yhden tomaatin (pomodoro-tekniikan tomaatti) sähköpostien käsittelyyn. Yritän myös hyödyntää tehokkaammin kansioita: Jotta inbox ei olisi niin täynnä, niin pyrin lajittelemaan reagointia vaativat sähköpostit omiin kansioihin ja hoitamaan kaikki, samaan asiaan liittyvät postit samalla kertaa.

Aseta kirjoittamiselle tavoitteet

Kolmas mielenkiintoinen näkökulma kirjassa oli kirjoittamisen tavoitteet. Jo ensimmäisessä kirjassa Isosävi ja Lindholm esittelivät akateemisen missiolauseen idean. Akateeminen missiolause tarkoittaa uratavoitteita lauseen muodossa. Nyt ymmärsin, miten akateeminen missiolause (ainakin minulla) liittyy kirjoittamiseen ja mitä siitä seuraa.

Oma akateeminen missiolauseeni on: Laadullisten tutkimusmenetelmien avulla tutkin vastuullista liiketoimintaa tavoitteena edistää yritysten kestävyysmurrosta.

Olen toteuttanut missiota kirjoittamalla akateemisia julkaisuja, mutta nyt ymmärsin, että sehän ei yksistään riitä. Uskon, että hyvin harva yrityksen vastuullisuuspäällikkö etsii käsiinsä kirjoittamiani tieteellisiä artikkeleja. Jos taas kirjoitan tutkimukseni yleistajuisemmin muihin julkaisuihin, on jo todennäköisempää, että jokunen vastuullisuuspäällikkö lukee tekstejäni. 😉

Lisäksi tässä luvussa puhuttiin lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteista sekä julkaisuputkesta, joka jo esiteltiin ensimmäisessä kirjassa. Camilla Lindholm pohti kirjassa pitkän välin tavoitteiden vaikeutta ja olen tästä ihan samaa mieltä. Vaikka minulla on jonkin verran artikkeleja julkaisuputkessa ja ideoita odottamassa pöydän tyhjenemistä, mutta on hyvin epävarmaa, mille vuodelle ne kirjautuvat tai saako niitä ylipäätänsä julkaistua.

Julkaisuputkeni puolesta tämä ja ehkä ensi vuosi näyttää tältä:

• Jo tämän vuoden julkaisujen tilanne on epävarma: Yhdestä meillä oli julkkarit maaliskuussa ja siitä minulla on jo kirjoittajakappale. Toinen näkyy kustantajan sivuilla ja sain kirjoittajakappaleen pari viikkoa sitten. Kolmas näkyy julkaisijan sivulla ja ensimmäiset oikovedokset hyväksyin viime viikolla (ainakin toiset oikovedokset ovat vielä tulossa). Neljänteen liittyen juuri allekirjoitin kirjoittajasopimuksen ja se saattaisi ehtiä tämän vuoden julkaisuksi. Nämä neljä ovat siis jo (aika) varmoja tapauksia.
• Pääsiäisen tietämillä lähetin yhden käsikirjoituksen lehteen. Se on tilassa ”toimittaja nimetty” eli sitä ei ilmeisimminkään ole toimittaja vielä lukenut. Jos toimittaja ei tätä hylkää, niin ensimmäinen palaute tullee syksyllä.
• Yksi käsikirjoitus on nyt työn alla. Tämän toivon saavani lehteen vielä ennen kesälomaa tai viimeistään alkusyksystä.  Palautetta voisi saada jossain vaiheessa syksyä. Tästä aineistosta ajattelin myös kirjoittaa tiivistelmän enkuksi ja tarjota sitä konferenssin, joka järjestetään ensi vuoden kesällä.  
• Syksylle voisi sitten ottaa 1–2 uutta aihetta työn alle. En ole vielä miettinyt, mitä nämä olisivat, mutta minulla on idealista, josta sitten valitsen kiinnostavimmat/kiireisimmät. 😊

Tämän listan perusteella minulla on siis suunnitelma tämän vuoden loppuun. Kirjassa puhuttiin siis viiden vuoden julkaisuputkesta… En todellakaan tiedä, mitä kirjoitan edes ensi vuonna. Toinen ”ongelma”, mikä mun julkaisuputkessa on, se ei täysin tue missiolausetta. Siitä puuttuu kokonaan yleistajuinen julkaiseminen. Jo yksistään oman blogini kirjoittamisessa olen ollut viime aikoina ”laiska”. Lisäksi hankkeissa, joissa työskentelen on myös blogialustat… Eli ehkä sitä vain pitäisi aktivoitua myös blogi(e)n parissa.  

Kirjan tiedot

Johanna Isosävi & Camilla Lindholm. 2023. Yhteisöllisen kirjoittamisen opas. Art House. Linkki kirjan sivulle: https://arthouse.fi/sivu/tuote/yhteisollisen-kirjoittamisen-opas/4669007