Kuka olen? Mitä tutkin? Olen Marileena Mäkelä. Tutkimusaiheeni on laajasti ottaen vastuullinen liiketoiminta. Eniten olen tutkinut erilaisten yritysten ympäristö- ja vastuullisuusraportointia. Väitöskirjani esimerkiksi käsittelee metsäteollisuuden ympäristöraportointia ja sen kehittämistä. Lisäksi minua kiinnostaa henkilöstön rooli vastuullisuuden kehittäjinä. Tarkemmin olen avannut tutkimustani kotisivuillani. Mitä varten tämä blogi on? Blogissani käsittelen aiheita, jotka ovat ajankohtaisia minulle tutkijana juuri nyt. Esimerkiksi nostan esille seminaareja ja konferensseja, joihin olen menossa ja joissa olen käynyt. Samoin esittelen omaa tutkimustani ja sen tuloksia. Lisäksi ajattelin nostaa esimerkkinä erilaisia työkaluja, joita tutkijana käytän tai ajatellut ottavani käyttöön. Näistä esimerkkinä voisin mainita ResearchGate- ja LinkedIn-ohjelmat, joita käytän itse.
0 Comments
Leave a Reply. |
Author
Olen Marileena Mäkelä. Tutkin yritysten vastuullisuutta. Eniten olen tutkinut yritysten vastuullisuusraportointia. Lisäksi minua kiinnostaa henkilöstön rooli vastuullisuuden kehittäjinä. Archives
January 2022
Categories |