Hurahdin kirjoitusretriitteihin

Kirjoitusretriitit Yhteisöllinen kirjoittaminen -kirjassa

Johanna Isosävin ja Camilla Lindholmin (2023) kirjassa Yhteisöllinen kirjoittaminen käsitellään myös kirjoitusretriittejä. Pohdin koko kirjan antia itselleni jo aiemmin blogissani (https://www.marileenamakela.fi/tutkimusblogi/mita-on-yhteisollinen-kirjoittaminen). Tässä postauksessa keskityn kirjoitusretriitteihin. Kirjoitusretriittien voi sanoa olevan yhteisöllisen kirjoittamisen ydintä. Samassa tilassa kirjoitetaan yhdessä, vaikka jokainen kirjoittaakin omaa tekstiään.

Kirjassa kirjoitusretriittejä käsitellään kasvokkaisten retriittien, virtuaaliretriittien ja säännöllisten kirjoitusryhmien näkökulmasta. Kirjassa on hyvä kuvaus retriiteistä (ss. 86): ”Kirjoitusretriittien tarkoituksena on tarjota sinulle paikka, johon voit paeta arjen velvoitteita ja jossa voit keskittyä kirjoittamiseen.” Kirjan mukaan usein kasvokkaiset retriitit järjestetään mukavissa paikoissa, jotka mahdollistavat rentoutumisen kirjoittamisen jälkeen. Kesto voi olla muutama päivä tai jopa viikko. Virtuaaliretriitit nimensä mukaisesti järjestetään virtuaalisesti, jolloin hyvän kirjoitustilan varmistaminen jää osallistujan omalle vastuulle. Kirjoitusryhmät taas kokoontuvat säännöllisesti, esim. viikoittain. Kirjoitusryhmien ajallinen kesto on usein lyhyempi kuin retriiteissä.

Omat (ennakko)ajatukseni kirjoitusretriiteistä

Minulla on nyt kokemus kahdesta virtuaaliretriitistä ja kahdesta kasvokkaisesta retriitistä. (Kirjoitin tämän postauksen retriitissä.) Kaikissa fasilitaattorina on ollut Kate Sotejeff-Wilson. Kaikkiin neljään olen osallistunut nyt viimeisen reilun vuoden aikana.

Olen suhtautunut melko kriittisesti kirjoitusretriitteihin. Pääsyynä tähän on ollut se, että koen ”järkevämmäksi” kirjoittamistavaksi sen, että pyrkii kirjoittamaan joka päivä tai ainakin joka viikko. Tämä siis vaihtoehtona sille, että osallistuu harvoin pitkille kirjoitusretriiteille, joissa sitten paikkaa esimerkiksi puolen vuoden kirjoittamattomuutta. Toinen syy retriittien välttämiseen on ollut (kuvitteellinen puutteellinen) ergonomia kasvokkaisissa retriiteissä. Itse en tykkää kauheasti tehdä töitä pelkästään läppärillä. Koen, että olen saanut kehitettyä oman kotityöhuoneeni ergonomian varsin hyväksi. Käytän esim. erillistä näyttöä, näppäimistöä ja hiirtä. Kolmas syy on, että olen ajatellut, että en jaksa kirjoittaa koko päivää. Edellisessä postauksessa kirjoitin, että olen vahvasti sitä mieltä, että A-aikani on aamu ja olen silloin tehokkaimmillani. Usein en todellakaan kirjoita iltapäivisin.

Olen pohtinut viime aikoina paljon omaa ennakkoasennettani. Miksi olen ajatellut kirjoitusretriiteistä negatiivisesti? Aiemmin joogasin päivittäin. Tämän lisäksi kävin vuosittain muutamalla joogaretriitillä. Pidin joogaretriiteistä todella paljon: Kerrankin sain keskittyä vain joogaamiseen, kun joku muu huolehti ruoasta ja muista jokapäiväisistä rutiineista. Joogatessani en ajatellut, että retriitti korvaisi päivittäisen harjoituksen, vaan retriitti oli jotain ekstraa, jotain luksusta. Miksi en hyödyntäisi samaa ajatusta myös kirjoitusretriitteihin?

Onneksi uskalsin osallistua retriitteihin. Virtuaaliretriiteissä voin hyödyntää kotityöpisteeni hyvää ergonomiaa, mutta toinen henkilö pitää huolen tauotuksesta. Virtuaaliretriitin hyvä puoli on myös, että siitä saa kalenterimerkinnän ja on suhteellisen helppoa sanoa ”ei” muille sen päivän palaverikutsuille. Virtuaaliretriitit ovat antaneet minulle sen kokemuksen, että todellakin pystyn kirjoittamaan koko päivän ja erityisesti myös iltapäivällä. Mikä ehkä tärkeintä, kun päivän aikana on pitänyt kunnon tauot, iltapäivällä ja illalla ei olekaan ihan poikki. Virtuaaliretriitin hyvä puoli oli myös, että fasilitaattori ohjeisti miettimään tavoitteet koko päivälle ja jakamaan tavoitteet eri kirjoitussessioihin. Näin en juurikaan ollut aiemmin tehnyt. Ekassa retriitissä tavoitteita oli liian vähän. Minulla oli tavoitteena käydä läpi kirjanluvun korjaukset, joita kanssakirjoittajat olivat tehneet. Koska kanssakirjoittajat olivat tehneet todella hyvää työtä, niin mun tehtävänä oikeastaan oli vain hyväksyä muokkaukset. Toisessa retriitissä (ensimmäisessä kokemuksesta oppineena) minulla taas oli ihan liikaa tavoitteita ja en saanut kaikkea tehtyä. Kirjoitustyö kuitenkin eteni ja olin tyytyväinen päivän saavutuksiin.

Kokemukseni kasvokkaisista retriiteistä

Huhtikuussa olin ekan kerran kasvokkaisessa retriitissä. Kokemus oli hyvä, vaikkakin sitä on vaikeaa selittää ulkopuoliselle. ”Sä siis menet Hesaan, kirjoitat sulle tuntemattomien tyyppien kanssa neukkarissa. Sähän voisit tehdä ton myös kotona. ” Toki voisin, mutta se ei ole sama asia.

Kasvokkaisessakin retriitissä toinen huolehtii aikataulusta. Hyvä ruoka on valmiina odottamassa, kun on lounastauko. Päivän aikana tapaa myös uusia ihmisiä ja on mahdollista saada uusia ajatuksia. Kaksipäiväisen (tai minun kohdalla 1,5-päiväisen, kun yksi palaveri oli pakko hyväksyä perjantai-iltapäivälle) retriitin hyvä puoli oli, että kun keskityin vain yhteen tutkimukseen (tai no… pari blogitekstin pohjaa kirjoitin), niin tutkimus pystyy ajankohtaisena mielessä, tutkimus selkeästi etenee ja siihen saa uusia ajatuksia. Itse koen usein artikkelin pohdintaosuuden kirjoittamisen hankalana. Nyt sain retriitin aikana oli hyviä ajatuksia myös siihen osioon.

Retriitti pidettiin Valohotellissa. Hotelissa oli melko hyvät tilat kirjoittamiseen. Suurin osa meistä kirjoitti koko ajan ison neuvottelupöydän ääressä. Torstaina 10 hengelle pöytä oli tilava. Perjantai 13 hengelle ehkä jo melkein pieni. Tilassa oli myös kaksi isoa nojatuolia. Lisäksi neuvotteluhuoneen ulkopuolella oli paljon työskentelytilaa. Hotelli mainostaakin itseään työskentelyhotelliksi. Tilat näyttivät olevan todella suunnitellut tästä näkökulmasta.

Mistä löytää akateeminen kirjoitusretriitti?

Suomessa akateemisia kirjoitusretriittejä järjestää ainakin Kate Sotejeff-Wilson. Löydät Katen Facen kautta Ridge Writers Group -ryhmästä. Lisäksi Tohtoriverkosto ry järjestää jäsenilleen säännöllisesti kirjoitusretriittejä